![]() |
KEVITSAN KAIVOSHANKE |
******* |
| ( ETUSIVU ) ( OUTOA KAIVOSTOIMINNAN ALOITTAMISTA ) ( KAIVOSTOIMINTA ) ( MIELIPITEESI TÄSTÄ ) |
| KEVITSA SIJAITSEE SODANKYLÄN KUNNASSA | |||||
| Kiven kova |
|||||
Kevitsan tämänhetkinen tilanne: 5.4.2011
- Valitus korkeimpaan
hallintooikeuteen Korkein hallinto - oikeusAsko Koivuahon vastaselitys Päivämäärä 04. 07. 2011. Diaarin:o 1450/1/11
1. FQM Kevitsa Mining:n runoilu maanalaisesta kaivoksesta ontuu.
Yläpostojoki 17.7. 2011 Tämä vastaselitys tullaan liittämään säädyllisen ajan kuluessa
internetiin Liitteet: Valitus korkeimpaan hallintooikeuteen Korkein hallinto - oikeus 5.4.2011 Valitus Kevitsan kaivoshankkeen Vaasan hallinto - oikeuden päätöksestä 11/69/1 Valittaja: Asko Koivuaho, yksin Uudistan kaikki Vaasan hallinto - oikeudelle Kevitsan kaivoksen rakentamisesta ja sen ympäristövaikutuksista esittämäni vaatimukset. 1. Kevitsan ympäristölupa on peruttavaOlen Kevitsan ensimmäisistä tiedotustilaisuuksista saakka tuonut esille työsuhteessa saamiani kokemuksia louhintaräjäytyksien pölystä. Omakohtaiset tietoni perustuvat Rautaruukin Mustavaaran avolouhoskaivokseen, josta olen usein seurannut ja kirjoittanut sekä valokuvannut louhinta - ampuja. Myöhemmin käsitys apupölyjen lentämisestä tuli todistettua Mustavaaran kaivoksen lopetuksen jälkeisistä lehtitiedoista, joiden mukaan mm. vanadiinin korkeita arvoja ja kaivospölyn jäämiä oli löydetty useiden kymmenien kilometrien säteeltä. Näin siitä huolimatta vaikka Mustavaara oli Kevitsaan verrattaessa lähes minikaivos. Kainuussa oleva Talvivaaran pölyäminen on myös esimerkki pölyjen lentämisestä. ( Oheinen Kainuun sanomien lehtileikkelekokoelma) Myös Ruotsiin Aitikin kaivokselle järjestetyn sodankyläläisten tutustumismatkan osallistujat hämmästyivät kaivoksen pölyjä. (Vaasan hallinto - oikeudelle lähettämäni valituksen mukana oleva lehtileikkele ja oheinen valituksen valokopio, sivu 5.) Metsäntutkimuslaitoksen Metlan raportti todistaa Kuolan samanlaisten pölyjen tulevan yli tuhannen kilometrin takaa Itä- ja Keski - Lappiin. Myös EU:n valituksestamme lähettämä tukee täydellisesti valituksessa esittämiäni tietoja. (EU:n vastaus valitukseemme oheisena.) Edellisen vuoksi voidaan ihmetellä, millä yksinkertaisuudella Ympäristöviranomaiset ja Vaasan hallinto - oikeus ovat tulleet arvioissaan tulokseen että Kevitsan myrkylliset raskasmetallipölyt jäävät kiltisti kaivosalueen aidan sisäpuolelle. Suuret louhintaräjäytykset jauhavat myös hienojakoista pölyä Sellainen utopistinen ja täydellisesti lapsellinen käsitys, että Kevitsan päivittäiset 40 000 kilon räjäytysainemäärät, jotka on räjäytettävä suurina panoksina, eivät synnytä hienojakoista pölyä, on ihmeellisyydessään uskomaton. Kyseinen väite ei ole enää tästä maailmasta. Selityksestä on epäiltävä tarkoituksenhakuisuutta, joka ei saisi tämäntyyppisessä ihmisten elämään ja terveyteen vaikuttavassa asiassa koskaan kuulua millään tavalla virkamiesten ja tuomareiden päätösarviointeihin. Louhintamuodon suunnittelussa ja hyväksynnässä olisi alun perin pitänyt ympäristövirkamiesten hylätä kaivosyhtiön esittämä avolouhinta. Olemme tukiryhmäni kanssa vakuuttuneita siitä, että tässä on tehty koko Keski - Lapille kohtalokas virhe, josta uhrien omaiset todennäköisesti tulevat hakemaan sairastumisissa ja kuolemantapauksissa rikosoikeudessa rangaistuksia ja korvauksia. Pahin tilanne syntyy talvella pölyjen lentämisen suhteen, sillä ankarat Sompion - Lapille lähes tavalliset monia kuukausia kestävät 30 asteen pakkaskaudet nostavat tulikuumat räjäytyspolyt korkealle ja niissä olevat raskasmetallit lentävät satoja kilometrejä.Ympäristövirkamiesten ja hallinto - oikeuden päättäjienkin pitää pystyä mieltämään, että jokainen kilo räjäytysainetta synnyttää räjähtäessään kuutiometrin verran tulikuumaa kaasua. Kun räjäytyssyöksy nostaa lämpöerojen takia ampukaasut korkealle, niin yksinkertaisen päätelmän mukaan hienojakoiset ainekset ja niiden mukana kulkevat raskasmetallit lentävät ja laskeutuvat satojen kilometrien päähän ja kauemmaksikin. Ympäristöviranomaisten väitteitä pölyjen jäämisestä kaivosalueelle on ihmetelty, ja naureskeltu jopa kaivosväen korkeakoulutuksen saaneiden tukiryhmäni osaajien keskuudessa. Irvaillaan ja epäillään, että ovatko viranomaiset ymmärtäneet tai saaneet jostakin tehtäväkseen muuttaa luonnonlakejakin.Vaikka edellinen ei kuulu oikeudessa esitettävään sanastoon, niin se valkaisee osuvasti pölyasian taustaa ja mahdotonta väitettä, että räjäytyspölyt jäisivät vain kaivosalueelle. Eikö EU:n sanallakaan ole mitään merkitystä Valitimme muutamia vuosia sitten EU:n vetoomusvaliokuntaan Kevitsan kaivokselle suunnitelluista kaivosehdoista ja erikoisesti pölyjen lentämisestä. Unionin vastauksen mukaan avolouhokset ovat osoittautuneet suurimmiksi pölyjen lähteiksi. Pölyt saattavat lentää satoja tai tuhansia kilometrejä, sanotaan vastauksessa.On käsittämätöntä, että edes EU:n valituksemme vastausta ei ole millään tavalla huomioitu koko Kevitsan lupaprosessin aikana. Tästä kansan keskuudessa on epäilty ja sanottu ilkeämielisesti, että luvan myöntäjältä on puuttunut epämieluisissa asioissa ja valituksissa lukemisen taito. Muutosvaatimus: Yllä oleva kiistattomasti todistaa Kevitsan kaivoksen avolouhosmuodon vaarallisuuden. Ainoaksi vaihtoehdoksi minulle jää vaatimani Kevitsan ympäristöluvan peruuttaminen ja uusi YVA- prosessi. Kaivos on siinä suunniteltava perinteelliseksi maanalaiseksi louhinnaksi.
2. Kevitsan louhinta vaihdettava maanalaiseksi Olen esittänyt Kevitsan kaivossuunnitelmia käsittelevien tilaisuuksien puheenvuoroissa, että turvallisin vaihtoehto myrkyllisissä malmeissa on maanalainen louhinta. Tätä käsitystä ovat tukeneet taustavoimani ja tukiryhmäni.Maanalainen louhinta on turvallinen ja säästää luontoa Maanalaisella louhinnalla voidaan hyvin järjestetyllä tuuletuksella eliminoida radonkaasun vaikutuksen siedettäväksi. Korkealla vesipaineella synnytetyllä vesisumulla voidaan louhintapölyt tarvittaessa kerätä ja muuttaa vaarattomiksi. Myös tämän esityksen takana on ollut edellä mainittu tukiryhmäni. Sen sijaa virkamiehet eivät ole millään tavalla esitykseeni reagoineet. Louhintamuotojen moraali tulee puntariin avolouhoksen ja maanalaisen kaivoksen kustannusvertailussa. Avolouhos on huomattavasti edullisempi kuin perinteellinen asukkaille ja työntekijöille vähemmän vaaraa aiheuttava maanalainen louhinta. Tästä on epäilty perusteita, ovatko päättäjillä puhtaat jauhot pussissa? Onko ammattitaito ollut kohdallaan ja onko tässä kuunneltu ja myötäilty vain monikansallista ahneen ja röyhkeän käsityksen itsestään antanutta yhtiötä? Selvittäminen puhtaista jauhoista kuuluu Korkeimmalle hallinto - oikeuden tehtäväksi.Painotan tässä vielä kerran kaivoksen ehdoissa mukana olevaa vastuuta asukkaiden ja työntekijöiden hengen ja terveyden turvaamisesta. Olen kaivosaikanani nähnyt monta ammattitautitapausta. Parhaita työkavereitani on syövän uhrina kitunut ja kuollut suunnattomissa tuskissa. Jos louhintamuotoa ei vaihdeta, niin yhtiön ahneen voiton tavoittelun uhreja tulee olemaan Kevitsan nykyisillä ehdoilla paljon. Myös tiedän, että jossakin vaiheessa kaivosväki hakee syyllisiä. Kaivokset ovat perinteeliksesti työpaikkoja, joissa huolehditaan työkavereista ja vastuuntunto lähimmäisistä on korkealla. Jos etukäteen synnytetään virheistä ja työnantajan sekä ympäristöviranomaisten motiivia epäillään, se ei tule tietämään työrauhalle ja työmotivaatiolle hyvää. Muutosvaatimus: Jos Kevitsan kaivokseen ei saada uutta YAV- käsittelyä, kaivoshanke on keskeytettävä ja lopetettava. 3. Minkä perkeleen takia sitä uraania salataan Kevitsasta Nämä ovat erään keskustelukumppanini, vanhan kaivosmiehen huolestuneita ja syyttäviä sanoja, kaivosten painajaisista uraanista ja radonista. Jos malmissa on uraania, siinä on myös keuhkosyöpää aiheuttavaa radonia. Kevitsan uraanista on vain leperrelty. Kuitenkin varmasti tiedetään, että näitä molempia esiintymässä olevan Asian varmistui äskettäin saamastani sähköpostista. Tutkimusprofessori Mika Flöjt lähetti minulle oheisen GTK: raportin, joka päätäjien tarpeellista tarkoin lukea. Petataanko myös Kevitsaa petollisella hiljaisuudella Talvivaaran kaivoksen tapaan oheistuotantona uraania hyödyntäväksi uraanikaivokseksi? (Oheisena kyseinen GTK:n raportin sivu 13. Muutosvaatimus: Uraani on Kevitsasta luotettavasti selvitettävä. Kaivoksen uuden YVA- jälkeiseen lupaan on liitettävä ehto, joka mukaan uraania ja lyijyä ei saa ottaa oheistuotantona hyödyntäviksi aineiksi.4. Neljä vuotta jätevesivahingon tarkastuksessa on liian pitkä aika Vaasan hallinto - oikeuden päätöksen mukaan Kitisen jokeen laskettavan ja virtaamattomien paikkojen jätevesien ja raskasmetallimyrkkyjen vaikutusta tarkasteltaisiin kaivoksen käyntiinlähdön jälkeen neljän vuoden kuluttua, jonka jälkeen on mahdollista esittää korvausvaatimuksia. Tämä aika on kuitenkin liian pitkä, sillä jos vahinko ehtii tapahtua, se on peruuttamaton. Oikea tarkkailun jakso virtaamattomissa paikoissa on kaksi vuotta käyntiinlähdön jälkeen, joka jatkuu samoina kahden vuoden jaksosoina.Olen vaatinut Kevitsan rikastusprosessin vesille suljettua veden kiertojärjestelmää. Se mahdollistaisi laadukkaan puhdistamon rakentamisen. Onko niin, että viranomaiset ovat pitäneet sitä yhtiölle liian kalliina. Toteutuuko tässäkin epäilys, että meidän rantojen pilaamisesta ei tarvitse maksaa, siitä pääsee vain lepertelemällä ja terveydestäkään ei tarvitse välittää. Olen myös vaatinut, että suurelle lähes neljän neliökilometrin jäteliejualtaiden pohjalle rakennetaan koko altaan pohjan käsittävä salaojajärjestelmä. Tällä pystyttäisiin kuivattamaan ja estämään amputärinästä johtuva vetisen mudan vellominen ja patojen murtuminen. Rautaruukki Oy:llä oli aikanaan neljä keskisuurta kaivosta, joista kolmesta padot murtuivat. Niiden liejuvahvuudet olivat vaatimattomia Kevitsan kymmenienkin metrin vahvuisiin liejuihin nähden. Jos Kevitsan liejupadot antavat periksi, se tuhoaa myrkyttämällä koko Kemijoen vesiluonnon Perämerelle saakka. Onko tässäkin otettu riskialttiisti huomioon vain kaivosyhtiön etu? Muutosvaatimus: Raskasmetallisaasteiden vaikutuksen tarkkailuista Kitisen joen hitaasti virtavien osien kohdilta on otettava kahden esittämäni kahden vuoden jaksot.Jäteliejujen (rikastushiekka) altaiden pohjien kuivatuksiin on rakennettava kattava salaojajärjestelmä. Myös suljettu prosessivesien kiertojärjestelmä pitää alapuolisen vesistön suojelemiseksi rakentaa Kevitsan kaivokselle.5. Kevitsan laelle olevalle Seidan sijaintipaikalle kulkemisen estäminen on törkeintä rasismia Kitisen jokivarren vanhat suvut polveutuvat suurelta osalta suomalaistuneeseen metsäsaamelaisten heimoon. Myös minulla on sama sukuperinne. Perinteeseen on aina kuulunut vanhan Seita-uskonnon kunnioittaminen. Suomen luterilainen kirkko on vuosisatoja pyrkinyt ahdasmielisyydessään hävittämään Lapin Seidat ja perinteet. Seidan pyhyys ei ole kuitenkaan sidottu mihinkään jumalasymboliin vaan se on paikassa, jossa se on ollut. Seidat on pyritty rakentamaan hävityksen jälkeen uudelleen, jota todistaa Kevitsan laella nykyisinkin olevat ja kerätyt kivirakennelmat. Kun nyt estetään kulkeminen Kevitsan Seidalle, jopa virkamiesten siunaamana se on kulttuuritekona suuri häpäisy, jota ei uskoisi nykyaikana enää sivistysvaltiossa tapahtuvan. Kuuluuko tämä viranomaisten päätös kulkemisoikeuden sulkemisesta ympäristöluvan piiriin tai kaivospiiritoimituksessa ratkaistaviin asioihin, on arvoitus. Kuitenkin ympäristölupaa varten on Kevitsasta pyritty keräämään tiedot kivikautisista asuinpaikoista ja jopa muinaisista peurojen pyyntikuopista. Lakiasioissa maallikkona olen liittänyt kulkureitin sulkemisen ympäristölupa - asiaan ja myös Kevitsan kaivospiiritoimitukseen, jossa Lapin maaoikeus hylkäsi vaatimuksen kulkureitistä. Olen valittanut siitä Korkeimpaan oikeuteen. Pyydän Korkeinta hallinto - oikeutta huomioimaan, että kyseisen ainoan reitin sulkeminen on meille niin tärkeä, että olemme valmiita viemään sen hylkäämisen EU:n käsittelyyn ja tarvittaessa YK:n ihmisoikeuteen saakka. Tästä meille on luvattu lehdissä pastatilaa. Muutosvaatimus: Ensi sijainen vaatimukseni on, että kelvollinen ja hyväksymämme kulkureitti rakennetaan pyhän Kevitsan Seidan sijaintipaikalle ja rakentajaksi määrätään kaivosyhtiö. 6. Oikeus ontuu valittajien kohdalta kaivosasioissa Kevitsan kaivospiiritoimitusta ja korvauksia on käsitelty Lapin maaoikeuden istunnossa, jossa kaikki vaatimuksemme, myös korvausasioista hylättiin. Oikeus sälytti meidän maksettavaksi kaivosyhtiön ylisuuria oikeuskuluja, josta tietoja ja vaatimuksia jäljempänä.Valitukset on pirstottu kaivosasioissa moniin osiin, joiden käsittely maksaa. Tästä tulee prosessin aikana summa, joka on pienellä eläkkeellä olevalle mahdottomuus selviytyä. Vakuutukset ja yhteiskunnan avustukset eivät kata kustannusaukkoa, sillä ne korvaavat kapeasti oikeuskuluja. Asianajajien palkkioissa omavastuuosa on niin suuri, että vahingonkärsijöille jää kohtuuton maksuosuus. Tästä on kohdaltamme oikeusvaje, joka ei tämäntyyppisissä ilman omaa syytämme olevissa oikeustapahtumassa saisi oikeusvaltiona itserakkaasti itseään kukkoilevassa ja pöyhistelemässä Suomessakaan tapahtua. 7. Onko edunkärsijäöiden kalliiden maksujen pelko rämettynyt virkamiesten oikeudentunnon ja laintulkinnan?Laissa on aina tulkinnan vara. Onko edunkärsijöiden varovaisuus kustannusten vuoksi aiheuttanut virkamiesten laintulkinnassa ja oikeudentunnossa rämettymistä. Kevitsan kaivosprosessi muistuttaa huolestuttavasti etelä - amerikkalaista kehitysmaakäytäntöä, jossa tunnoton kaivosyhtiö ajaa virkamiesten avustamana alkuperäisväestön asuinsijoiltaan ja korvaukset jäävät vain kiistelyn asteelle, kuten nyt Kevitsassa. Meillä ei vielä sentään tapeta kaivosehtojen vastustajia, mutta tappouhkauksiksi koettuja viesti on kuitenkin jo lähetetty. (Lehtileikkele Perun intiaanien kohtelusta kaivoksien perustamisesta ja Sompio-lehden tekstiviesti.) Ihmisarvoa loukkaavaksi koetaan edunkärsijöiden kohtelua kaivospiiritoimituksen oikeuskäsittelyssä. Kaikki vaatimukset, myös korvauksista hylättiin. Vaatijoiden päälle sälytettiin maksettavaksi rangaistuksena koetut kaivosyhtiön ylisuuret oikeuskulut. Kuluni Kevitsan valituksista ja oikeusvaatimuksista ovat jo nyt tuhansia euroja. Ne kasvat tästä vielä moninkertaisesti valituksiini saamieni päätösten jälkeen. Kaikki valituksemme kotiseudun ja sen ympäristön pilaamisesta on kylmästi hylätty Tästä suomalaisesta oikeudenkäytöstä syntyy automaattisesti tarve hakea viime- kädessä oikeutta EU:ta. Tämä edellyttää kaikkien oikeusasteiden läpikäynnin Suomessa. Jos tähän joudutaan, niin tuleepahan koko Euroopan tietoon suomalainen oikeudenkäyttö kaivosasioissa. Muutosvaatimukset:Vaadin, että kaivospiiriprosessin kuuluvat yhtiön oikeuskulut ja maaoikeuden perimät oikeusmaksut palautetaan meille. Maaoikeuden oikeusmaksujen maksajaksi määrätään kaivosyhtiö. Myös edellytän, että jatkossa tulevissa oikeusprosesseissa toimitaan samalla tavalla. 8. Valituksen peruuttaminen kaivostien myrkyistä johtui rahanpuutteesta Oikeuspykälistä maallikkona jouduin kulujen vähentämisen takia peruuttamaan Kaivostiestä tekemäni valituksen. Käsitykseni mukaan tieasian olisi pitänyt olla viranomaisille niin selvä asia, että sen korjaaminen olisi kuulunut Vaasan hallinto - oikeudelle ilman valitustakin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tiemaat myrkyttävät aluettaan ja myrkyt näkyvät ajan kuluessa myös Kitisen joen vedessä. Tieasiasiassa minua on neuvottu tekemään rikosilmoitus EU:n tuomioistuimeen Kaikki mitä tievalituksesta olen esittänyt, olen valmis valallani vannomaan oikeaksi. Kevitsa vaarallinen ennakkotapaus uusille Lapin kaivoksille Lappiin tulee todennäköisesti useita uusia kaivoksia. Uudesta kaivoslaista huolimatta Kevitsasta tulee soveltamisessa ennakkotapaus. Siinä olevat virheet, kostautuvat monin kerroin tulevissa kaivoshankkeissa. Tämä aiheuttaa jo nyt säälintunnetta ja kauhua niiden keskuudessa, jotka ovat perillä kaivosasioissa. Muutosvaatimukset: Vaadin, että Korkein hallinto - oikeus tai Oikeuskansleri määrää ympäristöviranomaiset ja Vaasan hallinto - oikeuden päättäjät tarkistamaan menettelyään ja laintulkintansa moraalia, päätöstensä laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden.Tieasiassa vaadin, että se määrätään ilman valitustani pikaisesti uuteen käsittelyyn, ennen tekemääni rikosilmoitusta tai siihen verrattavaa kantelua EU:n tuomioistuimeen. Tievalitukseni koski vain kaivostietä. Olen vaatinut, että patoihin ja muihin alueen rakennelmiin ei saa käyttää kaivoksen sivukiveä, koska siinä olevat malmihunnut ja sulkeumat tulevat myrkyttämän seutua. Tämä vaatimus on edelleen voimassa, joka tässä uudistetaan. 9. Analyysejä ja selvityksiä ei saa luottaa FQM Kevitsa Mining:n tehtäväksi Kyseinen kaivosyhtiö on menettänyt monien omien totuuksien esittämisessä luottamuksensa edunkärsijöiden keskuudessa. Kaikki analyysit ja niihin verrattavat tehtävät on kaikissa ottovaiheissa määrättävä virkamiesten virkavastuulla suoritettavaksi. Tähän valvontaan pitää kuulua myös kansalaisvalvonta, jonka toimikunnan valintaan ei saa osallistua millään tavalla kaivosyhtiö. Valittavaan toimikuntaan valinnat on annettava asukkaiden tehtäväksi. Toimikunnassa on oltava myös kesämökkiläisten valitsema edustaja. Vastuukysymys on tässä määrättävä kunnallisen luottamustoimen mukaiseksi. Tämä valitus julkistetaan internetissä Olen erittäin pettynyt Kevitsa - prosessin aikana saamaani kokemukseen oikeudesta. Asian vaiheet eivät täytä alkeellisestikaan oikeudentuntoa ja kaivosasioissa saamaani monipuolista 30 vuoden kokemusta, jossa tukenani on ollut monia koulutettuja kaivososaajia. En myöskään luota, että Korkein - hallinto - oikeus pystyy tulemaan alas saapasnahkatornistaan.On todennäköistä, että Korkein oikeus ei pysty muuttamaan Kevitsan kaivosta maanalaiseksi. Luultavasti vaatimuksistani laitetaan jälleen ammattiselittäjät asialle. Kun Kevitsalla on pitkä toiminta - aika, siinä ehtivät tulla esille viiveellä tulevat terveyshaitat. Tämä todennäköisesti aiheuttaa oikeustoimia, jossa virkamiehiä syytetään vääristä ympäristöratkaisuista ja niistä johtuvista kuolemantapauksista. (Mm. maanalaisen louhinnan hylkäämisestä. ) Edellisen vuoksi liitän tämän valitukseni kaiken kansan tiedoksi Internetiin: www.ikikivet. com/ kevitsa. Tulen pitämään myös siitä huolen, että se säilyy tulevaisuudessa asukkaiden ja tulevien ammattiveljieni vertailukohteena, mitenkä viranomaiset ovat tässä asiassa junailleet. Kyseisellä ikikivet sivuilla on käynyt vuodessa jo yli 4000 kävijää. Onko valitukseni sivuilla tulevaisuudessa vaikutusta paineeseen muokata kaivosasioista oikeudenmukaisempaan käytäntöön, jää nähtäväksi. Parhaani olen kuitenkin omantuntoni pakottamana yrittänyt. Rovaniemellä 5.4. 2011 Asko Koivuaho Liitteet: 1. Rautaruukin henkilöstölehti Titaani. Panostaja Heimo Loukusan työpäivä. 2. Talvivaaran kaivoksen pölyämisestä kirjoitukset Kainuun sanomissa. 3. Ruotsin Atikiin tehdystä sodankyläläisten tutustumismatkasta huomiot Altikin kaivoksen pölyistä alkuperäiset lehtileikkeleet ovat Vaasan hallinto - oikeuteen jätetyssä Asko Koivuahon ja kumppaneiden valituksessa. K.o. Valituksen sivu 5:n valokopio 4. Metsäntutkimuslaitoksen Metlan Kuolan pölyjen lentämisestä suorittaman tutkimuksen otsikko- ja yhteenvetosivu. 5. EU:n Vetoomusvaliokunnan vastaus valitukseeni Kevitsan kaivosehdoista, jossa sivulla 3/6 sanotaan avolouhospölyjen lentävän satoja tai tuhansia kilometrejä. 6. Tutkimusprofessori Mika Flöjt:n lähettämä sähköposti Kevitsan alueen uraanista. 7. Säteilevät hillamarkkinat. Keruutarkastajan Marja Tuomisen lehtikirjoitus. 8. Lapin maaoikeuden Kaivospiiritoimituksen tuomioasiakirjan jäljennös sivusta, jossa kaikkien vaatimuksien hylkäämisen lisäksi päällemme kaadettiin Kevitsa Mining:n ylisuuret oikeuskulut. 9. Näin Kevitsassa kuin Perussa. Asukkaille lähtöpassit kaivoksen tieltä. Jos näin Kevitsassa, miten muualla Lapissa? Muista valituksieni otsikkoaiheista: jäteliejualtaan koko pohjan käsittävästä salaojituksen rakentamisesta, suljetusta prosessiveden kierrätyksestä, tehokkaasta jätevesipuhdistamon rakentamisesta, asiallisen kulkureitin rakentamisesta Kevitsa Seidan sijaintipaikalle jne löytyy perusteet Vaasan hallinto - oikeuden ja Korkeimman hallinto - oikeuden valituksistani. sisällys Lapin ELY - keskus Asko Koivuahon esittämät kysymykset ja niiden perustelut Kevitsan kaivoksen laajennuksen YVA- asiakirjan esittelytilaisuudessa Sodankylässä 9.5.2011 "En saanut puheenvuoroni keskeyttämisen takia vastauksia ja osa kysymyksistä jäi keskeytyksen takia esittämättä. Vaadin, että kyseinen kysely- ja keskustelutilaisuus järjestetään uudelleen". Valitusprosessissa Kevitsan osalta toimitaan valittajan pakkoa käyttäen ja kustannusten suuruudella mureantaen valitustiet. Notmaali tie olisi virkamiesten asiantuntemuksen ja sitä tietä valituksen hoitaminen, vai onko yhteinen etu "alennushuutokaupassa". 1.
Väite, että Kevitsasta ei lennä myrkyllisiä pölyjä 1. Väite, että Kevitsasta ei lennä myrkyllisiä pölyjä Kevitsan ykkösvaiheen louhinnassa räjäytetään päivittäin 40 tonnia räjäytysaineita. Laajennuksessa tämä määrä kasvaa 80 tonniin. Louhintaräjäytyksessä syntyvät lämpöerot nostavat tulikuuman räjäytyskaasun varsinkin talvella korkealle. Yksinkertaisellakin päättelyllä tästä pitäisi päästä käsitykseen, että tällaiset räjäytysainemäärät jauhavat malmia hienojakoisiksi ja vaarallisimmiksi pölyiksi. Tuulet levittävät räjäytyskaasujen korkealle nostamat myrkkyhiukkaset laajalle alueelle. Näin vastasi mm. EU:n vetoomusvaliokunta valituksestamme. Tämän ymmärtämiseksi on kerrottava, että jokainen kilo räjäytysainetta synnyttää kuutiometrin kuumaa kaasua. Kevitsan räjäytysaineiden määrä on laskettu Mustavaaran kaivoksen samanlaisista louhintaräjäytyksiin käyttämistä määristä. Kun Kevitsan ykkösvaiheessa avolouhoslouhintaräjäytyksiä on vuodessa noin 350, niin tähän tarvitaan yli 12 000 tonnia räjäytysainetta. Jokainen voi itse arvioida mitä tämä määrä 30 vuoden aikana vaikuttaa. Vaikutukset vielä kasvavat laajennuksen jälkeen 100 prosentilla. Kuka tällaisten määrien jälkeen enää uskoo,
että räjäytyspölyt eivät lennä ja tuhoa Keski
- Lapin luontoa peruuttamattomasti? Räjäytysaineista syntyy lisäksi
samassa suhteessa jäämiä, jotka valuvat Kitiseen ja Kemijokeen. 2. Myrkkypölyt voidaan
estää maanalaisella Maanalaisessa kaivoksessa pölyt voidaan tarvittaessa eliminoida ruiskuttamalla korkealla paineella vesisumua lastausperiin ja tunneleihin. Keuhkosyöpää aiheuttava radonkaasusta päästään eroon hyvin järjestetyllä ja hoidetulla tuuletuksella. Sen sijaan nyt esitetyssä Kevitsan avolouhinnassa ilmaa raskaamman radonin ja räjäytysten häkäkaasujen poistaminen kaivoksen pääasialliselta työskentelytasolta, louhoksen laajalta pohjalta, on täysi mahdottomuus. Minä olen lähes jankuttamalla kysynyt: Mitenkä te pystytte poistamaan avolouhoksen pohjalta nämä vaaralliset kaasut? Mitään vastausta en ole vielä tähän päivään mennessä saanut. Maanalainen louhinta on kalliimpaa kuin avolouhostyö. Voidaanko tästä epäillä, että viranomaisilla on ollut Kevitsan ykkösvaiheessa tärkeintä meidän terveytemme kustannuksella yhtiön liikevoitto? Jatkuuko sama epäily myös laajennuksen olsalta? Vaadin Kevitsan ykkösvaiheen avolouhosluvan peruuttamista ja molemmat vaiheet määrätään maanalaiselle louhinnalle. Jos vaatimustani ei hyväksytä, niin raskasmetallilaskeumat aiheuttavat vakavien sairauksien lisäksi yleisesti erilaisia allergioita. Myrkyistä ja säteilystä tulee syntymättömille lapsille epämuodostumia. Osa aikuisväestöstä kuolee tuskallisiin syöpäsairauksiin. Muistuttaako tämä kehitysmaista kerrottua kaivostoimintaa? Geologi Eelis Pulkkinenkin joutui myöntämään Lapin Kansan
kirjoituksessaan 26.4.2011 mm. ampupölyjen maastoon lennättämän uraanihiukkasten
vaarallisuuden. Maastoon lentäneiden uraanihiukkasten hajotessa syntynyt radium
hajoaa edelleen radoniksi, sanoo Pulkkinen. Kun näitä hiukkasia lentää aivan
varmasti myös Sodankylän keskustaajamaan ja kauemmaksikin, niin minun ei tarvinne
kertoa, että myrkyt aiheuttavat seudulla vakavia sairauksia.. Myös tutkimusprofessori
Mika Flöjt lähetti sähköpostilla GTK:n raportin 25. 2. 2011. Kevitsan uraanista ja
lyijystä, joita on malmin isäntäkivessä . Tämänkään tiedon vaarallisuutta minun ei
tarvinne tässä toistaa. 3. Vaadin malmin
rikastusvesille suljettua Kitisen jokeen valuu maastosta jo ykkösvaiheessa avolouhoksen ampupölyjen laskeumien kyllästämää raskasmetallivettä. Kun joen veteen vielä pumpataan Kevitsan epämääräisesti puhdistettua malmin jauhatuksessa myrkyistä liuennutta rikastusvettä, niin pilaantuminen Kevitsan ensimmäisessä vaiheessa on täysin varma. Saastuminen voidaan estää suljetulla rikastusvesien kiertojärjestelmällä, joka keskittyisi rikastamon vesien puhdistamiseen. Tämä vaatisi korkeatasoisen puhdistuslaitoksen rakentamisen, jolla voitaisiin puhdistaa erillisellä järjestelmällä myös kaivoksen myrkylliset kuivatusvedet sekä rikastushiekka - altaiden suoto- ja ylivuotovedet. Kevitsan laajennuksen YVA- asiakirjassa sivulla 97 esitetyt veden puhdistustoiminnat eivät missään tapauksessa takaa Kitiseen valuvan veden myrkyttömyyttä. Olen esittänyt tätä maailmalla tavallista ja turvallista järjestelmää
rakennettavaksi Kevitsaan. Esitystäni ei ole kuitenkaan huomioitu. Tämän järjestelmän
rakentaminen maksaa. Ovatko virkamiehet huomioineet tässäkin vain yhtiön edun? 4.
Rikastushiekan altaiden pohjalle rakennettava Rautaruukki Oy:llä oli aikoinaan neljä keskisuurta kaivosta. Näistä kolmesta murtuivat rikastushiekka - altaiden padot, vaikka niiden hiekkakorkeudet olivat mitättömiä. Rautakaivosten päästöt ovat vähäisiä, mutta ongelmattomia nekään eivät ole. Kevitsan kohdalta patojen murtuminen on vaarallinen. Vellova veden kyllästämä rikastejäte Kevitsassa ei ole hiekkaa vaan on hienoksi jauhettua juoksevaa mutaa. Jos patojen liejuja ei edes yritetä alhaalta kuivattamalla sitoa., padot pääsevät voimakkaasta päivittäisestä aputärinästä murtumaan ja muta tuhoaa Kitisen vesiluonnon sekä myrkyttää raskasmetalleilla myös Kemijoen pääuomaa. Vahingot lietepatojen murtumisista ovat samoin kuin myrkkypölyt peruuttamattomia. Ne ovat Keski - Lapille elämän ja kuoleman kysymyksiä, joiden molempien estämisessä on toimittava ns. varman päälle. Tämä turvallisuuden perusajatus tuntuu olevan virkamiehille ja kaivosyhtiölle täysin hukassa. Ensimmäinen askel tähän suuntaan on avolouhinnan muuttaminen maanalaiseksi. Toinen ratkaiseva toimenpide olisi lietealtaisiin rakennettu alhaalta käsin mutaa kuivattava koko aluetta käsittävä salaojajärjestelmä. Yhtiön esittämä patojen laitoja kiertävä juurus-salaoja ja altaiden pohjien tiivistyttämistä parantavat matot ovat tukiryhmänikin mukaan lapsellista puuhastelua. Suurin vaara lietteen karkaamisessa on kaivoksen vanhetessa ja altaiden
täyttyessä. Paljon rautaa sisältävän rikastusmudan ominaispaino voi hyvinkin nousta
kolmeen, jopa lähelle neljää kiloa. Kun mutakorkeutta saattaa olla yli kymmenen
metriä, niin vähäinenkin virkamiesten ja yhtiön ammattitaito pitäisi sanoa, että
paine altaan pohjalla muodostuu vaarallisen korkeaksi. Mutapaine hakee päivittäisten
suurien aputärinöiden auttamana purkautumisreikiä, joka Rautaruukin kokemusten
perusteella saattaa olla altaan keskiosassa olevassa maasöörissä josta muta
pääsee raivaamaan tiensä alapuolelta padon ohi ja se suurentaa nopeasti
virtaamisaukkoaan. Jos reikä löytyy, mitään ei ole enää tehtävissä. 5. Kevitsan
työmaaliikenne puurouttaa Huippunäyte Kevitsa Miningin ammattitaidottomuudesta tai epärehellisyydestä on yhtiön jankuttama tieto, että kaivos pyörii 200 työntekijällä. Tätä naurettavaa määrää on puolestaan suoltanut Lapin Kansan Sodankylän toimituksen kiltinoloinen toimittaja Paula Hakala. Kaivosväki ilmoitetaan aina kokonaismäärinä, yhtiön omat ja urakoitsijoiden henkilökunnat. Hakalakin pääsi viimein ajattelemaan omilla aivoillaan. Viimeisin hänen jutuissaan lähentelee ulkoistettujen työvaiheiden ja palvelujen mukaan 2000:a, joka on lähellä oikeaa määrää. Sodankylän toimituksen päällikkö on sen sijaan lennellyt kirjoituksissaan
korkealla. Hänellä ei ole liiennyt tarmoa eikä edes halua tarkastella puuroutuvaa
liikenne - ennustetta. Pahiten liikenne tulee häiritsemään Kersilöä, Sattasta ja
Sodankylän keskustaajamaa. Myös kesämökkien rauhaa liikenne häiritsee. 6.
Öljyä, räjäytysaineita, kalkkia, reagensseja Kun tarvikeautojen ja urakoitsijoiden kuljetukset tuovat päivittäin Kevitsaan ykkösvaiheessa yli sata kuormaa tarvikkeita, niin kapealla ja ennestään vilkkaalla nelostiellä on melkoinen vilinä. Kevitsa Mining on ilmoittanut että rikasterekkoja lähtee kaivokselta joka toinen tunti. Tämäkin määrä on alakantissa. Kun tiedetään, että Kevitsan tapaisen malmin kaivamiseen ja rikastamiseen
tarvitaan lähtevää kuormaa kohti kymmenenkin tuotua lastia tarvikkeita ja varaosia,
niin tästä pääsee heikommalla päättelytaidollakin oikeisiin liikennelukuihin.
Laajennuksessa, josta osa on käynnissä yhtä aikaa ykkösvaiheen kanssa, liikenne kasvaa
silloin 100:a prosentilla. 7.
Miksi virkamiehet ovat hyväksyneet yhtiön Kaivosprosessi vaatii lupaa varten tarkat eri vaihtoehdoista valitut
ja viranomaisten hyväksymät ja tarvittaessa täsmentämät suunnitelmat. Ovatko hyväksyjät
syyllistyneet virkavirheeseen hyväksymällä tökerön
liikennesuunnitelman ja henkilöstöennusteen Kevitsaan? Jo
alun perin suunnitelmassa olisi pitänyt ottaa mukaan oikeat määrät ja esittää kylien
kohdalta kiertoteitä, nelostien parantamista jne. Nykyisellä suunnittelemattomuudella
aiheutetaan monia liikennekuolemia. Turisti- ja muu liikenne hidastuu kausiluontoisesti
vilkkaalla nelostiellä, joka ajan oloon vaikuttaa myös matkailuelinkeinoon. 8.
Kylät myrkyttyvät pölyillä ja niistä tulee menneiden Kaikki edellä sanomani esitetyistä ja hyväksytyistä ehdoista
viittaava epäilyyn, että Kevitsan avaamista ja laajennusta voidaan rinnastaa
kehitysmaiden kaivosten rakentamiseen. Työt on voitu aloittaa ennen valitusten
käsittelyä. Toinen ihmeellisyys on Säteilyturvakeskuksen, kannanotto, että
keskus tutkii säteilyn vasta kaivoksen käyntiinlähdön jälkeen. Jos radonia kuitenkin
on, kuten geologit varottavat, niin suljetaanko kaivos? Siihen on mahdotonta uskoa.
Tästä on epäiltävä ja kysyttävä: Alkaako tämän jälkeen salaaminen, lepertely,
luonnonlakien vastainen hillitön epärehellinen ja rikollisena pidettävä peittely? 9. Mitään korvauksiakaan ei makseta Myös korvausasiat ovat Kevitsasta kehitysmaatasolla. Lapin maaoikeus ei hyväksynyt kaivoksen pölyjen ja muiden haittojen aiheuttamia kesäasuntojen arvojen alentumisista minkäänlaisia korvauksia. Myös yhden matkailuyrityksen menetykset hylättiin, joka vaikuttaa ratkaisevasti omistajan elinkeinoon. Valittajia vielä nöyryytettiin sälyttämällä heidän päällensä ylisuuret
Kevitsa Miningin oikeuskulut. Oikeudessa jääviyssääntöäkin epäiltiin rikotuksi.
Mukana istui lautamiehenä kunnanvaltuutettu Raimo Äärelä, joka on edistänyt
valtuustossa hiljaisella hyminällä Kevitsa Miningin asiaa. Maaoikeudessa
tehtiin korvauksista ennakkotapaus. Myöhemmin ilmenneissä vahingoissa jatkuu sama
korvauspolitiikka. 10. Miksi
kesäasuntojen edustajat eivät kelvannut Kevitsan kaivoksen suunnittelun ympärille on nimetty asukkaiden seurantaryhmiä. Ryhmien jäsenet eivät kuitenkaan ole koskaan nähneetkään edes keskisuurta kaivosta ja perehtyneet suurten kaivosten ympäristöongelmiin. Heille on tuputettu ja leperrelty kaivoksen ihanuutta, joka lienee mennyt suurimmalle osalle lestadiolaisella nöyryydellä täydestä. Tästä ovat kesäasuntojen omistajat ihmetelleet, miksi meidän edustajat eivät ole kelvanneet seurantaan. Erikoisesti ihmeteltiin sitä, että miksi minua ei kelpuutettu. Perustana
mukaantulooni oli käsitys, että persoonani kautta olisi saatu rehellistä
asiantuntemusta ja henkilö, jolla ovat kanavat auki kaivosalan korkeimpiin osaajiin.
Lienevätkö Sodankylän kunta, kevitsauskovaiset ja kaivosyhtiö kokenet taustaryhmäni
tiedot niin vaarallisiksi, että jäsenyyttäni on vastustettu kynsin ja
hampain 11.
Vihaavatko ympäristövirkamiehet metsäsaamelaisten Kevitsa Mining sulki viranomaisten vahvistamana Kevitsan vaaran laella oleilevalle Seidan paikalle ainoan ja mahdollisen kulkutien. Voidaan kysyä: Leikkivätkö ympäristövirkamiehet tässä metsäsaamelaisen kulttuurijäänteen kieltävää uskontotuomaria? Perimätiedon mukaan Seitojen merkitys ei ole jumalasymbolissa vaan paikassa missä Seita on aina ollut. Tämän todistaa mm, että ne pyritty rakentamaan uskonpuhdistusvierailujen jälkeen aina uudelleen. Vaadin kulkumahdollisuuden järjestämistä. Jos kulkutietä ei rakenneta, asia tullaan valituksella käsittelemään rasismisyytösten keralla EU:n tuomioistuimessa ja YK:n ihmisoikeudessa saakka. Minulla on muiden paikkakunnan vanhojen sukujen tavoin sen verran saamelaista
verenperintöä, että koen kulkureitin estämisen metsäsaamelaisen kulttuuriperinteen
häpäisynä. Kevitsan tähänastiset kuulemis- ja mielipiteen
esittämistilaisuudet ovat laittaneet monet epäilemään, että ne ovat huonoa
teatteria kuten eräs vahingonkärsijä keskustelussamme väritti. Olen
törkeimmistä ylilyönneistä jopa mielenkiinnosta tehnyt muiden ammattilaisten tukemana
valituksia. Mikään ei ole mennyt läpi. Jos virkamiehet eivät ole löytäneet
sopivia vasta - argumentteja, he ovat olleet valmiita selityksissä muuttamaan
luonnonlakeja. 13. Kevitsan haitoista
on puhuminen ja Olen lukuisia kertoja toistanut, että en vastusta Kevitsan kaivosta, kunhan päästöt ja suhtautuminen asukkaisiin järjestetään kuntoon. Nyt näistä ollaan todella kaukana. Surullisinta tässä on, että arvostelijoilta on kaikki kanavat onnistuttu tukkimaan. Seudun lehdet ovat nykyään täydellisesti sulkeneet muutosvaatimuksilta palstansa. Onko tästäkin epäiltävä, että Lapin valtalehdillä on tärkeintä saada yhtiöltä rahakkaita ilmoituksia ja muita kaivoksen rakentamisesta johtuvia taloudellisia hyötyjä? Onko tämän hinnaksi epäiltävä lukijoiden terveyteen vaikuttavien asioiden lähes täydellistä hiljaisuutta? Kaivosta käsittävissä tiedotus- ym. tilaisuuksissa minulle on vielä annettu puheenvuoroja, mutta kun olen päässyt sananvalinnassani arvostelemaan kaivoksen esitettyjä ehtoja ja vaatimaan muutoksia, puheeni on järjestäjän toimesta keskeytetty. Muutaman vuoden takainen Kersilön Kevitsa-tilaisuus on tässä ollut pohjalukema. Silloinen kunnanjohtaja lämpeni niin, että uhkasi jopa ruumiillisella koskemattomuudella. Myös Kevitsan laajennuksesta järjestetyssä YVA-tilaisuudessa 9.5.2011. keskeytettiin puheenvuoroni skandaalimaisesti. Tilaisuuden järjestä Lapin ELY- viraston ympäristöpäällikkö Tiina Kämäräinen esti lukemasta laatimaani vaatimuksia laajennusosaan, joista tässä kirjoituksessa on osana. Puheenvuoroni oli Kämäräisen mukaan liian pitkä, enkä vastannut esitettyihin yleisökysymyksiin. Minulla ei ollut asiaa yleisölle vaan esitin kysymykset, vaatimukset ja perustelut virkamiehille, kaivosyhtiölle jne. jota varten kyseinen tilaisuus oli järjestetty. Toki olisin virkamiesten kanssa keskustelun lopuksi kohteliaana miehenä vastannut myös yleisön kysymyksiin, johon puheenvuoroni keskeyttäminen ei antanut mahdollisuutta. Koska minulle ei annettu lakiin kuuluvaa muutos- ja kyselyoikeutta katsoin, että perusoikeuksiani on loukattu ja poistuin tilaisuudesta. Puheenvuoroni, joka olisi kokonaisuutena kestänyt hieman yli kaksikymmentä
minuuttia, ei ole Kevitsan vaarallisiin ympäristöasioissa suhteeton. Puheenvuoroni
ehdotusten arvo olisi ollut siinä, että se oli monipuolisesti elämäntyönsä
kaivoksessa tehneen kokemustietoa. Esityksessäni oli pääosa uutta, ennen
käsittelemätöntä asiaa, kuten eriytetty kierrätysvesijärjestelmä, rikastemudan
karkaamisen estäminen, avolouhoksen ja maanalaisen kaivostoiminnan vertailun asiat jne.
Tällaisten asioiden käsittelevää asiallisesti esiin tuotujen tietojen keskeyttämistä
voidaan pitää anteeksiantamattomana yksisilmäisyytenä. 14.
Olisin kysynyt mm. poroelinkeinosta ja tiedoista Luontaiselinkeinoa harjoittava poromiehien elinkeino on myrkkypölyjen takia myös vaarassa. Epäilen, että tämä aihe oli Lapin ELY- keskuksen ympäristöpäällikölle liikaa, kun hän keskeytti puheenvuoroni. Monien esittämättä jääneiden kysymysten joukossa oli Lapissa liikkuva ja valtakunnan politiikassa mukanaolevilta suodatettu/ vuodettu tieto, että Kevitsan emoyhtiö rakentaa kaivosta venäläisille. Perusteet käsitykseen ovat varsin johdonmukaisia. Venäläisillä ovat hyvät nikkelimalmit ehtymässä. Heidän ei ole aiemmin tarvinnut korkeapitoisten malmiensa takia kehittää tietotaitoa Kevitsan tapaisiin pitoisuuksiltaan vähäisiin malmeihin, joita heillä on paljon. Ostetusta toimivasta kaivoksesta he saisivat edullisimmin länsimaista tekniikkaa ja tietoa, jonka takia venäläiset ovat valmiita maksamaan Kevitsasta jopa tuntuvaa ylihintaakin. Tässä on tiedettävä, että Venäjä hallitsee maailman nikkelimarkkinoita. On myös arveltu, että venäläinen vaihtoehto saattaa selittää mm. ympäristöasioiden monet ylilyönnit. Laajennuksen YVA- asiakirjassahan lukee mm sivulla, 65, että Kevitsaan ei edes selvitetä maanalaista kaivosmahdollisuutta. Tämän poissulkeminen viittaisi itänaapuriin, sillä heillä lienee vain vähän kokemusta suurista maanalaisista malmikaivoksista. Mielestäni epäilty Venäjä- vaihtoehdosta on tuotava myös kaiken kansan tietoon. Vaadin, että Keviktsa YVA- tilaisuus järjestetään uudelleen ja sen kysely-
ja keskusteluosalle varataan tarpeeksi aikaa. Myös vaadin, että tämä kirjoitukseni
liitetään Kevitsan laajennuksen YVA- asiakirjan mielipide- ja kysymisosaan. Asko Koivuaho Päättäjille ja muille Kevitsasta:
Asko Koivuaho Päättäjille ja
muille Kevitsasta! Haitta - aineiden altistuminen ei näy kaivoksen avaamisen jälkeen heti. Terve erämaakunnan asukas kestää myrkkypölyssä olemista pitkäänkin ennen kuin tuskallinen keuhkosyöpä tai muu päästöistä tullut sairaus kaataa hänet tuskien keskelle sairausvuoteelle ja ennenaikaiseen hautaan. Osa Sodankylän kuntapolitiikoista ja ansiotonta hyötyä kaivoksesta odottavat liikemiehet ovat höyrähtäneet täydellisesti kaivokseen jota mielentilaa on myös kevitsa uskoksi nimitetty He ovat myös onnistuneet työllisyyttä hyväksi käyttämällä kiihottamaan kaivoksen vaaroja tietämättömiä erämaakunnan asukkaita puolelleen. Olen yrittänyt Kevitsa hankkeen alkuvaiheista saakka saada keskustelua kaivoksen vaaroista käyntiin. Yritykset ovat kuitenkin epäonnistuneet. Kevitsan ehtoja olisi pitänyt laajemmalla joukolla päästä tarkastelemaan. Yritys pysähtyi työllisyyskysymyksiin, jota kunnassa pidettiin edellä esittämieni pikkupolitiikkojen jne. voimin kiihkeästi esillä. Vaatimusliikettä ei pystytty synnyttämään ja yhtiö sekä viranomaiset saivat lähes avoimen valtakirjan Kevitsaan. Että kuvio olisi täydellinen, niin tappouhkaukseksi epäilty ja ymmärretty viestikin on allekirjoittaneelle lähetetty, jota poliisi on kieltäytynyt tutkimasta. Poliisin menettelyä voidaan pitää erittäin huolestuttavana. Vanha metsäsaamelaisten seidan palvontapaikka Kevitsasasta on kirjoittanut Lapin kansatieteilijän nimen saanut Samuli Paulaharju Sompio kirjassa lähes sata vuotta sitten. Hän kertoi suurella sanataidollaan. Kevitsan laella olleesta voimakkaasta seidasta, jonka joku lantalainen kävi oman uskonsa hurmiossa tuhoamassa. Perimätiedon mukaan vaaralla on ollut myös metsäsaamelaisten hautuumaa, jonne he ovat tuoneet vainajansa viimeisiin leposijoihinsa hirsiarkkuihin. Että perimätiedolla on yhtymäkohtia nykyaikaan, niin viranomaiset estivät yhtiön toivomana asukkaiden ainoan ja ikiaikaisen kulkureitin rimpijänkien saartamaan Kevitsaan - kuinkas muuten. Näin siitä huolimatta vaikka seutu ei kuulu kaivosalueeseen. Paikalliset asukkaat ovat aina suhtautuneet kunnioituksella Kevitsaan. Suurin osa seudulla asuvista on suomalaistuneiden metsäsaamelaisen heimon jälkeläisiä. Jos jatkamme vielä Paulaharjun sananvalintaa, niin kaivokseen kriittisesti suhtautuneet asukkaat ovat usein kysyneet, miksi meitä aina piinataan. Valtakunnan voimayhtiön edessä rähmällään kiemurrelleet virkamiehet veivät meiltä jokien rakentamisessa vuosikymmeniä sitten pilkkahinnoilla Luirojoen ja Kitisen maat sekä pilasivat joet. Nyt samat virkamiesten, toisen polven jumalan sijaisen käsityksen itsestään antaneet viranhaltijat ovat valmiita asettamaan meidän ja lastemme terveydenkin vaaraan. Tämäkään ei heille riitä, sillä seudulle kylvetyt raskasmetallimyrkyt tulevat vaikuttamaan sukupolvien ajan sukujemme perimään, pelätään paikkakunnalla. Lappia ja erikoisesti Sompiota on aina kohdeltu kaltoin. Nyt meidän vitsaukseksi on haettu monikansallinen kaivosyhtiö, joka on ammentanut oppinsa alkuasukkaiden käsittelystä Afrikasta. Yhtiö näyttää soveltavan saamaansa kokemusta virkamiesten avustamana ylimielisesti ja sumeilematta, sanova kaivoksen vaikutuksista kauhistuneet asukkaat. Kevitsan kaivoksen myrkkyluettelo on vaarallinen Kun Kevitsan malmio kenkättiin monikansalliselle yhtiölle, niin varmistaakseen vapaat kätensä yhtiö perusti sitä hallitsemaan Kevitsa Mining Oy:n Suomeen. Tällä varmistettiin se, että mitä tytäryhtiö tekee, se ei lankea emoyhtiön kontolle ja maineeseen. Menettelyllä on merkitystä Euroopan laina ym. markkinoilla. Alun perin Kevitsa oli Outokumpu Oy:n omistuksessa. Seuraava omistaja teetti malmioon ympäristöarvion, YVA- asiakirjan. Kaivosalaa tuntevat ovat epäilleet arviota ammattitaidottomaksi ja siitä on jopa sanottu, että monista sen kohdista ei tiedä pitäisikö niistä itkeä vai nauraa. Jo YVA- asiakirjasta voitiin päätellä, että malmiossa on monia myrkkyjä, jotka tulevat leviämään ympäristöön ja lähtevät ravintoketjuun, jonka viimeisenä renkaana on ihminen. Vaarallisin pölyjen levittäjä on avolouhoksessa tapahtuva louhintaräjäytystyö. Kaivosampujen pölyjen hienojakoisimmat malmihiukkaset voivat lentää laajalle alueelle. Myös Lapissa tyypilliset kevät- ja syysmyrskyt levittävät myrkkypölyjä Esiintymän hyötyaineiden kuparin ja nikkelin yhdisteet ovat jo sinällänsä myrkyllisiä, Luettelo kasvaa kadmiumilla, arseenilla ja elohopealla. Malmissa on todennäköisesti uraania, sillä runsas säteilevä radonkaasun määrä viittaa tähän. Radon on uraanin puoliintumistuote. Mitä sanoikaan EU:n vetoomusvaliokunta Suomalaisten ympäristövirkamiesten Kevitsan ympäristöarvioita ja yhtiön vastauksia kysymyksiin on alusta saakka syytetty lepertelyksi. Tämän takia teimme tukiryhmäni kanssa päätöksen vedota EU:n vetoomusvaliokuntaan, Perusteena oli saada kaivokselle eurooppalaiset ympäristönormit. Mutta mitä tekivätkään suomalaiset viranomaiset heille tuli kiire kuin tuli olisi ollut hännän alla, kuten Lapissa sanotaan. Ympäristölupavirasto myönsi Kevitsan kaivokselle yhtiölle mieluisen ympäristöluvan. Kiire johtui siitä, että EU ei voi direktiiviensä mukaan muuttaa kansallisten viranomaisten aikaisemmin antamaa lupapäätöstä. EU lähetti kuitenkin meille kirjeen, jossa se esitteli käsityksiä meidän esittämistämme keskeisistä huolenaiheista. Kirjeen kannanotot myötäilivät kaivoksen vaaratekijöistä mielipiteitämme. Olemme laatineet ja lähettäneet tästä yhteenvedon ensimmäiseen oikeusasteeseen, Vaasan hallinto oikeudelle ja vaatineet uutta ympäristöarviokäsittelyä, mutta pahoin pelkäämme, että tämäkin asia sivuutetaan, kuten monet muutkin vaatimuksemme. Suurin riidanaihe Kevtsan kaivoksen ehdoissa on ollut ampupölyjen lentämisen ehkäiseminen. Monia kertoja Mustavaaran louhintaräjäytyksiä seuranneena olen omin silmin nähnyt ampupölyjen syöksymisen ilmaan. Kun Kevitsassa päivittäin joudutaan räjäyttämään kaksi rekka - autonlastia, 40 000 kiloa räjäytysaineita lähes yhtä aikaa, pölyjä tulee lentämään kauas. Vastaväittämistä huolimatta asia ei voi muuten olla. Yhtiö ja viranomaiset väittävät, että Kevitsan ampupölyt lentävät korkeintaan kaksi kilometriä. ( 2 km ) EU:n vetoomusvaliokunta sen sijaan sanoo, että avolouhokset ovat osoittautuneet pahimmiksi pölyjen lähteiksi. Pölyt saattavat lentää satoja tai tuhansia kilometrejä sanotaan vastauskirjeessä. Edellisestä on kysyttävä: Ovatko suomalaiset viranomaiset lentoradoissa hieman erehtyneet? EU: tietoja en kehottaisi epäilemään. (Oheinen EU:n vetoomusvaliokunnan kirje Ilmoitus Jäsenille, sivu 3/6 Raskasmetallisaasteet) Pölyjen lentämisestä pitää tietää, että kilo räjäytysainetta synnyttää kuutiometrin verran tulikuumaa kaasua ja kun räjäytys vielä höyrystyttää kallion raossa olevan veden, niin yksinkertaisenkin ajattelun mukaan kaasut eivät mahdu kraatteriin. Kaasu ja sen mukana olevat raskasmetallipölyt nousevat räjäytyssyöksyn ja kuumuutensa pakottamina ylös ja varsinkin pakkasilmoilla yltävät lähes pilviin sekä lähtevät tuulien mukaan. Pölyjen mukana olevat pienimmät raskasmetallihiukkaset ovat vaarallisimpia, sanoo EU:n kirje. Niissä olevat myrkyt liukenevat ja joutuvat ravintoketjuun, jossa viimeisenä lenkkinä on ihminen. Mielestämme tämän asian vähättely ja kiertäminen on pahinta edesvastuuttomuutta. Toinen vakava riita asia on ollut Venäjän puolelta tulevan Kuolan ja Kevitsan samanlaisten yhteislaskeumien vaikutukset Lappiin. Metsäntutkimuslaitoksen Metla on tehnyt siitä vuonna 2007 tutkimuksen, jossa todetaan Kuolan laskeumien lisääntyneet huolestuttavasti Itä- ja Keski Lapissa. (Oheisena Metlan tutkimuksen otsikkosivu) Myös EU:n vetoomusvaliokunta käsitteli asiaa kirjeessään ja totesi, että Kuolasta tulevat saastemäärät tulevat vielä kasvamaan. Sen sijaan ne maailman parhaiksi jopa tiedotusvälineiden mainostamat suomalaiset ympäristöviranomaiset eivät ole millään tavalla vaivautuneet vastaamaan tai reagoineet tämän asian selvittämiskysymyksiimme. He ovat olleet kuin kusi sukassa hiljaa, kuten paikkakunnalla asia joskus ilmaistaan. (EU:n kirje Ympäristöyhteistyö Venäjän kanssa, sivi 5/6) Kolmas ja vaikea asia on malmion elohopea. Kevitsa sijaitsee viherkivialueella, jossa on todettu suuria elohopeapitoisuuksia. (geologi Tapio Mikkolan tutkimus) Tämänkin raskasmetallin selvitys on jätetty viranomaisten taholta vain olettamusten varaan. Vaikka Kevitsan ympäristöstä tehty äskettäinen Geobotnia- yhtiön selvitys myös antaa selviä viitteitä, niin sekään ei ole vaikuttanut tämän vaarallisen metalliyhdisteen selvittämiseen malmiossa. Palataanpa elohopean osalta EU:n kirjeeseen: Kirjeessä sanotaan, että Pohjois Suomen elohopeapitoisuus on jo nyt ylittänyt kriittisen rajan, joka johtuu muualta tulleesta kaukokulkeutumasta. Edellisestä on kysyttävä: Miksi Kevitsan ympäristöluvan myöntäneet viranomaiset leikkivät lappilaisten terveydellä kun jättävät näin vakavan asian vaille minkäänlaisia selvityksiä. Tätä vaaraa ei saa jättää kaivosyhtiön hyväntahdon varaan. (EU:n kirje Raskasmetallisaasteet, sivu 3/6)
Pienien kaivosten normit eivät sovellu Kevitsaan Suomalaiset vanhan kaivoslain normit on tehty pienille kaivoksille ja ne soveltuvat tämän takia huonosti suureen Kevitsaan, sanovat asiantuntijani. Toki pienissäkin kaivoksissa on ollut vaarallisiakin päästöjä mutta vähäisen määränsä vuoksi niihin ei ole aina kiinnitetty tarpeellista huomiota. Luonto on ehkä riittänyt puskuroimaan ainakin osan niiden päästöistä. Virkamiesten tuijottaminen ehtoja laatiessaan Kevitsan kohdalla epäkelpoon vanhaan kaivoslakiin synnytti Kevitsan kohdalla vääristymän, joka tulee Keski Lapille kohtalokkaaksi, sanovat kaivosalaa tuntevat. Eduskunnassa on parhaillaan meneillään kaivoslain uusiminen ja tämä lienee yksi syy kaivosyhtiön ja viranomaisten kiireeseen Kevitsan luvan vaiheissa. Miksi Kevitsan henkilöstömäärät valehdellaan Tämän asian selvityksessä on lähdettävä ensiksi siitä montako työntekijää kaivosmonttu tarvitsee. Se pitää kuitenkin heti todeta, että yhtiön kauppaama 200:n Kevitsan kokonaishenkilöstömäärä on ammattitaidoton, hölmö ja täydellisesti epärehellinen. Jos tällaisen määrän valehtelulla pyritään saamaan etua Kevitsan kaivoshankkeelle, niin se on enemmän kuin moraalitonta. Kevitsan avolouhoskraatterissa joudutaan, kuten muuallakin kaivoksissa, tekemään keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Kolme kahdeksan tunnin vuoroa töissä ja yksi viikon lakisääteisellä vapaalla, jonka jälkeen vuorot vaihtuvat. Kokonaislouhinta Kevitsassa (malmi ja sivukivi) on 20 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä että jokaisena vuorokautena on nostettava montusta ylös 60 000 tonnia kiveä. Jos määrä suhteutetaan tavallisten teillä liikkuvien maansiirtoautojen lasteiksi, niin vuorokaudessa niitä olisi 3000 lastia, eli 1000 lastia kahdeksassa tunnissa. Kevitsan kiven nostomäärä on valtava, ja kaikki kaivoksen systeemit on tämän takia varman päälle toimittava. Käytännössä malmin siirto tapahtuu suurilla dumppereilla, mutta kaikista suurimpia Kevitsan ahtaassa avolouhoksessa todennäköisesti ei voida käyttää. Malmi- ym. kiven dumpperikuljetusta pidetään syvissä avolouhoksissa alkeellisena ja paljon työvoimaa vaativana. Vertailukohteeksi tässä on kerrottava, että Ruotsin Kirunan kaivoksessa malmin kuljetus on järjestetty tunneleiden kautta tietokoneohjatuilla junilla joissa ei ole kuljettajia. Lastaus tapahtuu myös automaattisesti siiloista. Kevitsan ampukenttiä valmistelemaan vaaditaan useilla rintuuksilla työskenteleviä pienen omakotitalon kokoisia kairakoneita. Niiden määräksi tukiryhmäni määrittelee 10 - 15 kappaletta. Ne tekevät halkaisijaltaan 30 senttisiä jopa 20 metriä syviä ampureikiä. Lastaus hoidetaan kauhalastaajilla, joita on oltava omansa kaikilla rintuuksilla. Eli Kevitsa tarvitsee varovastikin laskien 60 70 koko ajan työskentelemään pystyvää suurta konetta. Kun näiden miehitys kuljettajineen, huoltomiehineen pitää olla nelinkertainen, niin yksistään tämä osuus montussa on suuri. Näiden lisäksi kraatterin laitoja kiertävää spiraalinousun tietä on jatkuvasti rakennettava, johon tarvitaan isoja puskutraktoreita. Kraatterissa työskentelee myös panostajat, joita on oltava useita ryhmiä. Valaistusta pitää rakentaa jne. Varovastikin laskien yksistään kaivosmonttu tarvitsee noin 500 työntekijää, ja kaivoksen sanontatavan mukaan särkymävara päälle. Dumppereita lukuun ottamatta kaikki koneiden korjaukset on tehtävä kraatterissa. Kun louhinta on alkuvaiheessa, niin työvoimaa ei tarvita vielä täyttä määrää, mutta jo sadan metrin syvyydessä väkimäärä tulee kasvamaan lähelle täyttä lukua. Myös maan päällä rikastamolla, jätekentillä, ympäristönsuojelutyössä, korjaamoilla ja monella muulla alueella tarvitaan paljon henkilökuntaa. Yksistään Kevitsan rikastusprosessi on esimerkiksi Ruotsin Kirunan verrattaessa monimutkainen ja työvoimaa vaativa. Minkä takia yhtiö antaa työvoimaennusteissaan täysin perätöntä tietoa? Pyritäänkö sillä rauhoittamaan Sodankylän kunnan hallinnon päättäjiä ja luomaan mieliala kaivoksen väen aiheuttamasta vähäisestä velkataakan kasvamisesta kunnalle? Epärehellinen 200 henkilön määrä ei tarvitsisi kunnalta suuria uhrauksia. Väki saataisiin osalta kunnan sisältä ja sen menoista voitaisiin selviytyä. Sen sijaan jos kaivoksen väkimäärä ilmoitettaisiin todelliseksi, kymmenkertaiseksi, niin tilanne aiheuttaa pelkoja kuntalasisissa ja kuntapäättäjissä. Velkainen kunta joutuu ottamaan lisävelkaa ja pahimmassa tapauksessa Kevitsa Mining:in nurinmeno on katastrofi kunnalle. Tästä jäljempänä. Onko Kevitsan kraatteri manala? Pahin terveysriski Kevitsan kaivoskraatterissa on ilmaa raskaampi radonkaasu, joka luonnon lakien mukaan vajoaa kaivosmontun pohjalle. Yhtiö on vähätellyt radonin määriä. Geologien mielestä sitä kuitenkin on Kevitsassa runsaasti, He myös sanovat, että vaikka sitä olisikin vähäisiä määriä, niin ajan oloon kaasun määrä lisääntyisi kraatterin pohjalla vahingolliseksi. Kokemuksesta tiedän, että vaikka Raajärven kaivoksessa pitoisuudet olivat vähäisiä, keuhko- ym. syöpäkuolemia kuitenkin sattui. Toinen ilmaa raskaampi on kaivosammuista tuleva häkä. Myös lähes 1000:nen hevosvoimaiset yötä päivää kaivoksen pohjalla pyörivät työkoneiden dieselmoottorit lisäävät häkää. Syvän kaivoskraatterin tuulettaminen tulee olemaan vaikeaa, jopa mahdotontakin. Allekirjoittaneella oli 80-luvun lopulla mahdollisuus käydä tutustumassa Kevitsaa hieman suurempaan, nykyisen Ukrainan alueella olevaan Sev Gogin avolouhoskaivokseen josta tein lehtijutun ja minulla on kraatterista diakuvia. Vaikka kyseinen kaivos oli silloin vain hieman päälle 200:n metrin syvyinen, niin se näytti epätodelliselta. Kaivoksesta louhittiin rautamalmia ja sen kuljetus oli järjestetty tunneleiden kautta junilla. Entiset eri tasoille ylös jääneet junatunnelit toimivat tuuletusjärjestelmänä. Tunnelituuletuksen mahdollisuutta Kevitsaan ei esitetä. Kevitsa Mining menettänyt luottamuksensa Asusta saakka Kevitsan ympäristövaarojen kysymyksiin on saatu vain ammattitaidolla leperreltyjä vastauksia. Lapin ympäristökeskuksen viranomaiset ovat istuneet lakimääräisissä YVA- selostustilaisuuksissa tuppisuina. Kun ns. kevitsauskovaiset ovat vielä lisänneet puheenvuoroissaan Kevitsan kaivoksen ihanuutta, niin tilaisuuksissa ovat olleet mukana kaikki kirjailija Timo K. Mukan kirjoista tutut lesdatiolaisten herätysseurojen emmeet. Halleluja - huudot ovat tosin puuttuneet, mutta ne on korvattu kevitsauskovaisten innostuneella asioita tuntemattomalla höpinällä. Pohjalukema luottamuksen menetyksestä saatiin johtaja Söderholmin Sompio lehden kaivosnumeron kirjoituksesta 19.11. 2009, jossa hän täysin totuudenvastaisesti väitti, että Kevitsan malmissa ei ole vaarallisia aineita. Kevitsa taistelussa säälittävässä asemassa ovat myös poromiehet. Kaivoksen raskasmetallien kulkeutuminen ravintoketjussa poronlihaan synnyttää koko Lapin poronhoitoalueen elinkeinolle vaikeuksia. Tämä tulee näkymään myös Eurooppaan vietävän poronlihan menekissä johon on jo nyt vaikuttanut EU:lle lähettämämme vetoomuspyyntö. Pahinta tässä on se, että suurin osa poronhoitajista eivät tunnu eivätkä halua ymmärtää kaivoksen laskeumia ja haittoja. Surkuhupainen yksityiskohta yhtiön härskinä pidettävästä menettelystä on Oraniemen paliskunnan ja yhtiön välisen korvausriidan vaiheet. Kevitsan kaivos hankaloittaa paliskunnan normaalia poronhoitoa ja kun Kevitsa Mining ei ollut vielä saanut ympäristölupaa, niin yhtiö lupasi kaivostoimituksen alkukokouksissa poromiehille yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Vaikka jäkälämaiden pilaamisista ei luvattukaan mitään korvauksia yhtiö neuvotteli paliskunnan kanssa muista haitoista sopimuksen, joka tyydytti poromiehiä. Kun ympäristölupavirasto oli antanut Kevitsalle ympäristöluvan, niin Kevitsa Mining perui välittömästi sopimuksen ja vaati sekä sai saneltua itselleen mieluisen ja poromiehille huonomman tekstin, josta poroisäntä katkerasti jopa Lapin radiossa murtuneella äänellään valitti, että eihän se uusi rapia (kelvollinen) ole, mutta muutakaan ei saatu. Olemme vaatineet, että lähikylien talojen perustukset on ennen Kevitsan ampujen aloittamista tarkastettava. Tähän on tullut jopa viranomaisten vahvistamana yhtiön kieltäytymisen ilmoitus. Jos 40 tonnin peruskalliossa räjäytetty päivittäinen amputärinä rikkoo talon perustuksen, niin virkamiehet ja yhtiö sanovat tämän mukaan vain, että pitäkää hyvänänne tai väittävät korkeintaan, että perustus on ollut rikki ennestään. Yhtiö on kieltäytynyt virkamiesten avustamana etukäteen kaikesta korvaamisesta, luonnon pilaamisen aiheuttamista jokamiehen oikeuksiin kuuluvasta hilla- ja marjamaiden myrkyttymisestä jne. Kesämökkien arvonmenetystä ei myöskään korvata. Näistä onkin sanottu, että yhtiö on pystynyt soveltamaan Afrikan alkuasukkaiden käsittelystä saamiaan oppeja Lapissa erinomaisesti. Liipaisimella on myös Sodankylän kunta Edellä esittämäni Sodankylän kunnan asema mahdollisesta kaivoksen talouden epävarmuudesta on säälittävä. Kokonaislouhinnaltaan samankokoisten Ruotsin Kirunan kaivoksen henkilökunnan määriä voidaan verrata keskenään. Kirunassa työväkeä on ilmoituksen mukaan 1600 paikkeilla. Enemmän työtä vaativa Kevitsa tarvitsee huomattavasti enemmän työvoimaa. Todellinen henkilöstön kokonaismäärä (yhtiön väki ja urakoitsijat) lähentelee tukiryhmäni varovaisen arvion mukaan lähellä 2000, josta vain pieni osa saadaan kunnan alueelta. Uusissa kaivoksissa tarvitaan paljon ammattiryhmiä, joilla on oltava entistä kokemusta kaivostyöstö, Heitä ei saada Sodankylän ja koko valtakunnan alueeltakaan. Yhtiö joutuu tuomaan tämän takia osaajia Itä Euroopasta ja jopa Afrikasta saakka, jossa sillä on kaivoksia. Tulokkaat ovat jo varttuneempaa väkeä ja he tuovat perheet mukanaan. Sodankylän kunnan väkiluku saattaa tämän takia kasvaa jopa 3000:lla. hengellä. Määrä on suuri 9000 asukkaan kunnalle. Suomalaiset kaivosyhtiöt ovat perinteisesti järjestäneet työväestönsä asunnot jne. Tähänastisten tietojen mukaan tämä ei kävisi Kevitsa Mining:lle. Sodanylän kunta joutuu rakentamaan asuntoja, terveyspalveluja jne. Ennestään velkaisen kunnan velkataakka kasvaa Kevitsan takia todella paljon. Lakien mukaan ulkomaalaisten perheiden lapsille on järjestettävä omakielistä opetusta ja sekin maksaa kunnalle. Jos käy vielä niin, kuten ennustetaan, että yhtiölle tulee konkurssi, niin siinä vaiheessa Sodankylän asukkaita, eikä edes niitä kevitsauskovaisia enää hyvät neuvotkaan auta. Jos yhtiön nurinmeno sattuu kaivoksen alkuvaiheessa, sitä kipeämpänä kuntalaiset konkurssin kokevat. Olen tästä surullisesta vaaratilanteesta kirjoittanut ja puhunutkin useissa Kevitsa- tilaisuuksissa ja vaatinut varautumaan kuntasuunnittelussa pahimpaan, mutta varoittavat sanat ovat aiheuttaneet vain korvien luimistelua, jos käytämme tässä taas vanhaa paikallista sanontaa. Kevitsa on erittäin köyhä marginaalimalmi Kun Outokumpu Oy hallinnoi 90-luvulla Kevitsa esiintymää, senaikainen toimitusjohtaja sanoi, että Kevitsassa ei ole rahan hajua Hänen mielestään esiintymää ei voi nimittää edes malmiksi vaan se on malmipitoista kiveä. Hylkäämisperustelussaan hän ilmoitti, että yhtiö ei ole pystynyt kehittämään tyydyttävää ja taloudellisesti toimivaa rikastusmenetelmää. Ympäristöasiat tunnustettiin myös erittäin vaikeiksi. (Oheisena lehtileike Outokummun toimitusjohtajan haastattelusta) Outokumpu Oy edusti silloin ja nykyäänkin tieto - taidoltaan maailma huippua. Rikastusmenetelmät vaahdottamalla eivät ole 90- luvusta kehittyneet. Niiden periaatteet on tunnettu osalta jo satoja vuosia. Edellisen mukaan kehottaisin Sodankylän kuntapäättäjiä tutustumaan näihin asioihin ilman kevitsauskoa. Olen lähes jokaisessa kirjoituksessani toistanut että en vastusta Kevitsan kaivosta, mutta vaadin sen ehtoja siedettäviksi. Nyt ne eivät ole lähelläkään sitä. Koska tunnen kolmenkymmenen vuoden työurani ajalta kaivostyön ja kaivokset, koen että minulla väittämääni tarpeelliset tiedot. Tämän lisäksi olen hoitanut yhteydet koulutettuihin alan osaajiin josta on muodostunut tukiryhmä, jolta voin tarvittaessa saada neuvoja. Toimin kaivosaikanani Raajärven kaivoksen pääluottamusmiehenä. Rautaruukki muodosti muiden valtionyhtiöiden tavoin 70- luvun alussa yritysdemokratian nimellä kulkevan myötämääräämisjärjestelmän, jossa henkilöstö sai esittää kaikkiin yhtiön suunnitelmiin ja tärkeimpiin asioihin mielipiteensä. Henkilöstö valitsi vaaleilla edustajansa kyseiseen Yhteistyöryhmään jossa olin mukana kaivosväen edustajana kaivoksen sulkemiseen saakka. Tässä yhteydessä käsittelimme Mustavaaran ja Rautuvaaran kaivoksen vaatimukset ja toiveet sekä seurasimme niiden rakentamista ja käyntiinlähtöä alusta saakka Raajärven malmin ehdyttyä työsuhteeni jatkui yhtiön tiedotusosastossa, jossa yhtenä tehtävänä oli kaivosten ja malminetsinnän tiedotuksen avustaminen. Edellisten vuoksi koen pystyväni vertailemaan Kevitsa hanketta siihen perusrehellisyyteen, jossa Rautaruukin kaivoksia perustettaessa ja niiden toiminnan aikana elettiin. Rautakaivoksien päästöt ovat vähäisiä, mutta ongelmattomia nekään eivät ole. Sen sijaan jos louhitaan ns. värillisiä metalleja tuottavia monimetallikaivosten malmeja ongelmia päästöistä esiintyy. Kevitsa lienee tästä kouluesimerkki. Haittojen poistaminen maksaa yhtiölle. Jos kaivoksen kannattavuutta yritetään lisätä ympäristöasioiden kustannuksella, kuten nyt näyttää, niin pitemmän päälle joudutaan peruuttamattomille hakoteille. Epäily on Kevitsan kohdalla ilmeinen ja siitä on myös tässä yhteydessä esitettävä vakavia varoituksia. Töiden aloittamispykälän käyttö häpäisee oikeusturvan Laeissa on aina tulkinnanvara. Kaivosrakentamisessa käytetty ns. töiden aloittamisen ennakkopykälää, joka tarkoittaa sitä, että työt voidaan kohteessa aloittaa ennen valitusten käsittelyä. Päätös valituksista saattaa tulla vasta sitten kun kaivos on ollut jopa vuosia käynnissä. Käsittääksemme tätä lainkohtaa säätäjä on tarkoittanut käytettäväksi vain poikkeustapauksissa. Se on kuitenkin takertunut päättäjien alitajuntaan ja sitä näytään sovelletaan sumeilemattomasti. (Talvivaaran kasivos, Kevitsa jne.) Tämäkin vahingonkärsijöiden etua häpäisevän pykälän käyttö on tullut vetoomuksemme kautta eurooppalaisten tietoon. Tieto ei ole kunniaksi suomalaisen lainsäädännölle ja soveltamiselle. Sen verran meillä on yhteyksiä Eurooppaan, että suomalaista ennakkopykälää on todella ihmetelty Saksassa
Riita koskee myös Kevitsan sivukiven käyttöä. Mitkään malmit eivät ole selvärajaisia. Niiden sivuilla olevissa vaihetusvyöhykkeissä on malmipahkoja ja mineralisaatioita, malmipitoista kiveä, jota ei kannata rikastaa. Koska avolouhoksia ei voida tehdä reunoiltaan jyrkiksi, niiden sivulla on oltava turvallinen kaade. EU:n mukaan sivukivi on jätettä, josta on maksettava jätemaksu. Yhtiö on keksinyt ympäristöluvan jälkeen kiertää jätemaksua hakemalla viranomaisilta lupaa myrkyllisen kiven käytön sallimista 10 kilometrin pituisen kaivostien pohjaksi ja erilaisiin patorakenteisiin mm. rikastushiekan suureen patoon. Tätä jälkeenpäin haettua lupaa on nimitetty arvostelijoiden taholta iltalypsyksi, joka todennäköisesti näkyy yhtiön kiulun pohjalla. Jos lupa annetaan, niin raskasmetallit liukenevat sade ym. vesiin ja valuvat ennen pitkää Kitiseen ja Kemijokeen. Tämä lisää kielteisiä vaikutuksia vesistöön. Aika näyttää, että olemme oikeassa Koen olevani turhautunut Kevitsan vaiheista. Mikään esittämistämme eivät ole mennyt perille. Kun näistä on keskusteltu, niin on monta kertaa jouduttu huokaisemaan, että Suomi on sittenkin sarvikuonojen maa. Pyydän, että säilytätte nämä vanhan pettyneen kaivosmiehen mielipiteet muistissanne, muistelette niitä kun Kevitsan kaivoksen avaamisesta on kulunut kymmenen vuotta. Uskon vakaasti, että meihin jopa pilkallisesti suhtautuneet vastustajamme joutuvat tunnustamaan viimeistään silloin varoituksemme oikeiksi. Kuinka monen ihmisen terveyden ja elämän välinpitämättömät ehdot maksoivat on asia, joka tulee heille itse kullekin joskus kohdaltaan vastaan. Yläpostojoki 23.1. 2010 Asko Koivuaho
Asko Koivuaho Heikki SuomalainenALKUUN Rakennetaanko Kevitsan kaivoshanketta väkivalloin, vaientamalla haittoihin asiallisesti vetoavat vastustajat?
Valtioneuvosto Liikenneministeri Anu Vehviläinen Kevitsan kaivostien Kitisen sillan vihkiäistilaisuudessa 26.11. -09, oli minulle annettu tehtäväksi luovuttaa Teille Kevitsan kaivoksen ympäristöasioiden hoitoesityksiä arvosteleva oheinen kirjelmä. Asiapaperin ojentaminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä Kevitsa Mining:n järjestyksen valvojat röyhkeästi estivät kyseisen luovuttamisen. Yhtiön turvamiehet estivät väkivalloin liikkumiseni, jonka takia asiapaperin antamiseen ei jäänyt mahdollisuutta. Edustin tilaisuudessa Työkansan Sanomat lehteä. Olin myös ilmoittanut etukäteen tilaisuuteen osallistumisestani. Jutun teko ja valokuvaaminen estettiin täysin. Mielipiteiden estäminen ja tosiasioiden esiin tuonti on kuulunut Kevitsa Mining:n toimintaperiaatteisiin alusta saakka. Olemme joutuneet tukiryhmäni kanssa jatkuvasti arvostelemaa Kevitsa Mining:n esittämiä ja suomalaisten virkamiesten nöyrästi hyväksymiä Kevitsan vaarallisena pidettäviä ympäristösuunnitelmia. Osaa niistä voidaan pitää täysin ammattitaidottomina. Yhtiö on uskotellut ja suoraan valehdellut Sodankylän erämaakunnan asukkaille, että Kevitsasta ei ole heille mitään vaaraan. Viimeisin ja törkein valehtelun kukkanen oli toimitusjohtaja Krister Söderholmin Sompio lehden kirjoitus 19.11. -09, jossa hän sivulla 21 palstalla 1 kappaleessa 2 väitti, että Kevitsan malmi ei sisällä haitallisia aineita. Kuitenkin jo yksistään malmin hyötyaineiden kuparin ja nikkelin yhdisteet ovat ympäristöön joutuessaan ja ravintoketjuun kulkeutuessaan asukkaiden terveydelle ja luonnolle vaarallisia. Tällaisia Söderholmin ja Kevitsa Miningin nimissä kerrottuja oivalluksia löytyy vuosien varrelta paljon. Kevitsa Mining:n emoyhtiö on ennen Kevitsaa kaivoksia vain Afrikassa. Tässä maanosassa todennäköisesti ei ole tarvinnut välittää viranomaisista ja kansan reaktioista yhtään mitään. Joissakin kehitysmaissahan on ollut lähes tapana, että jos joku on erehtynyt vaatimaan väestön ja ympäristön suojelua kaivoksien myrkyistä, niin hän on joutunut vankilaan tai kadonnut tuntemattomaan yhteishautaan. Etelä Amerikassa tällä alalla on erikoisesti tullut uhreja. Suomessa ei ihan näin pitkälle uskalleta mennä. Ollaanko meille kuitenkin nyt tuomassa viranomaisten siunaamana uutta välinpitämätöntä kaivoskulttuuria? Kysymyksen perusteluksi on todettava, että kun erikoisesti Lappiin on tulossa monikansallisia kaivosyhtiöitä, niin Kevitsa - hankkeen ympäristöasioiden välinpitämättömällä hoidolla luodaan virkamiesten avustamana ennakkotapauksia, jotka antavat luvan välinpitämättömään suhtautumiseen ihmisten terveyteen. Pyydän Teitä ottamaan tässä esittämiäni ajatuksia Hallituksessa kuin myös kahdenkeskisissä keskusteluissa esille. Meillä, Kevitsan alueella, kysymyksessä on todellinen hätä. Yläpostojoki 27.11. Asko Koivuaho Lisätietoja: Norvatie 19, 96910 Rovaniemi. Puhelin: 0400 138592 Myös internet: www.ikikivet.com/kevitsa
Pari ikikivien huomautusta sanoista: Ampu = on myös huuto jota käytetään räjäytyksen yhteydessä (ampu tulee). Emmeet = Yleisnimitys kaikenlaisten tarpeiden tyydyttämiseen, joko esineellä tai henkisesti . Kaade = Avolouhoksen seinämään tehtävä turvallisuusviiste. Dumpperi = on jykevä suuri kuorma-auto. Jänkä = on Lapissa suoalue, joka vaikeakulkuinen tai ja mittaamattoman suuri suo.
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka Vastaus kirjeeseenne 27.2.2012 Olen saanut kaikkiin Kevitsan kaivoksen ehdoista laatimiini muistutuksiin, valituksiin ja kanteluihini samansisältöisiä parhain päin selitteleviä vastauksia. Vaikeita asioita on niissä kierrelty kuin kissa kuumaa puuroa. Niitä on tullut vuosien aikana lähes kolmekymmentä. Avolouhosten vaikutusta ihmisten terveyteen ja elämään ei ole pohdittu vakavasti Vaatimuksistani huolimatta en ole saanut tietoa millä perusteilla virkamiehet ovat hyväksyneet Kevitsan malmion louhimisen avolouhoksena. Luulisin Teidänkin, Hannele Pokka, hallitsevan alaa ja tietävän, että louhintaräjäytykset nostavat pölyt ja niiden myrkyt avolouhoksessa korkealle ja levittävät ne laajalle alueelle, poronhoitomaille jne. Mitä avolouhos vaikuttaa työntekijöille, on toinen vakava asia. Maanalaisella louhinnalla nämä asiat olisi saatu hallinatan. Vaikuttiko tässä valintaan se, että tämän louhinnan kustannukset ovat hinnaltaan korkeampia? Käsitykseni mukaan kansliapäälliköllä ei ole kaivosasioissa päätäntävaltaa. Lähetin Teille kirjeeni/kanteluni sen takia, että oletin teillä riittävän rohkeutta entisenä vahvana poliitikkona vaatia ympäristön ja ihmisten huomioonottamista päätöksissä. Teidän mielipiteellänne Lapissa syntyneenä ja kasvaneena olisi myös ollut luonnollinen painoarvo. Kevitsan kaivoksen ehdot ovat ennakkotapauksia Lapin uusille kaivoksille Lappiin on jo nyt tulossa maailman mittapuun mukaista viisi suurta kaivosta, jotka kaikki tulevat vaatimaan avolouhoslupaa. Näistä kolme tulee maakunnan keskiosaan, Kitisen varteen, vaarallisia raskasmetalleja sisältävälle viherkivialueelle. Kevitsan ehdot tulevat ennakkotapauksina vastaan ja niihin olisi pitänyt vaatia tiukkaa kuria ja sääntöjä. Avolouhinnan hyväksymistä Kevitsaan voidaan pitää virkamiesten ammattitaidon puutteena. Myrkkypölyjen lisäksi haittoihin kuuluu vesiin joutuvat ja lasketut suuret metallipäästöt. Uudet kaivoshankkeet vaativat ja niille myönnetään samanlaista kohtelua myös vesipäästöjen osalta kuin Kevitsassa. Ei tarvitse olla asiantuntija kun sanoo, että tämän jälkeen Keski - Lappi ja Kemijoen vesielämä Perämerelle saakka osalta tuhoutuu. Tästä on kysyttävä, kuka kantaa vastuun ammattitaidottomasta Kevitsan ennakkotapauksesta? Tähän tulee vielä Talvivaaran tapaan todennäköinen ja vahingollinen uraanin talteenoton vaatimukset. Rikastamisestahan suuri osa uraanista liukenee veteen ja saastuttaa alavirtaa. Geologien mukaan lähes kaikissa Lapin kaivoshankkeissa on uraania. Laillista rosvoamistako? Kevitsan kaivoksen vaikutusalueen Asukkaat voivat jo nyt kertoa FOM Kevitsa Mining Oy:n röyhkeydestä monta sen Afrikan toiminta - alueeseen rinnastettava tarinaa. Valaisevana esimerkkinä tässä ovat Kitisen rannoilla olevien kesäasuntopaikkojen arvojen nollaamiset. Paikoista neljä sijaitsee Kevitsasta Kitiseen laskevan prosessi- ja kuivatusvesien purkuputken välittömässä läheisyydessä. Hieman kauempana mökkipaikkoja on useita. Näiden lisäksi läheisyydessä, rannalla on matkailuyritys, joka todennäköisesti joutuu lopettamaan toimintansa. Rantojen ja veden käytön estymisen vuoksi nämä kaikki tulevat arvottomiksi.Omistajat ovat vaatineet yhtiötä lunastamaan kiinteistöt niiden käyvästä arvosta tai korvaamaan ne rahalla. Tämä ei ole kelvannut yhtiölle ja se sai asiasta jopa Lapin maaoikeuden päätöksen, jolla se vapautettiin vastuusta. FOM Kevitsa Mining Oy rankaisi tämän lisäksi mökkiläisiä ja kaatoi ylisuuret oikeuskulunsa köyhien omistajien kontolle. Kuluja on vihjailtu pelotteeksi. Näin teille käy, jos lähdette meiltä jotakin vaatimaan. Myös seudun asukkaat menettävät pölymyrkkyjen takia kalavedet ja riistamaansa. Metsämarjojen poiminta on yksi tulonlähde, joka myrkytysten takia myös menetetään. Mitään korvauksia näistäkään menetyksistä ei makseta. Mieltä ylentävää ei ole myöskään yhtiön asenne poromiehiä kohtaan. Kun yhtiö ei ollut vielä saanut Kevitsaan ympäristölupaa, se sopi paikallisen paliskunnan kassa ehdot, jotka tyydyttivät poromiehiä. Kun ympäristölupa oli myönnetty, FOM Kevitsa Mining sanoi välittömästi sopimuksen irti ja saneli heille ala - arvoiset uudet ehdot. Onko Suomen lainsäädännössä vikaa tai onko lain tulkinta väärillä urilla. Voidaan myös kysyä, miten tällainen laillinen ryöstäminen on nykyäänkin mahdollista. Päätöksellä ja kansalaisten oikeustajulla on suuri ristiriita. Kansan keskuudessa irvitään suomalaisten viranomaisten asenteita Kansan keskuudessa irvitään, että ympäristövirkamiehet elävät kaivosasioissa vielä sata vuotta vanhaa Venäjän tsaarin vallan aikaista arvomaailmaa, jossa he kokevat olevansa jumalan sijaisina maanpäällä. Tämä näyttää pitävän paikkansa Kevitsassa, sillä virkamiesten selitykset lähentelevät monella kohdin tilannetta, jossa he kuvittelevat pystyvänsä muuttamaan luonnon lakejakin. ( mm. Kevitsan kaivospölyjen lentäminen)Kaivosmontun pohjalle laskeutuvat myrkyt tappavat työntekijöitä Kaivosmiehille vakavimmat terveysvaarat tulevat Kevitsassa aiheuttamaan 400 metriä maanpinnan alapuolelle yltävän avolouhoskraatterin olosuhteista. Louhinta - ammunnoista ja dieselmoottoreista tulee ilmaa raskaampaa häkäkaasua. Nämä samoin kuin kaivoksien kiroukseksi nimitetty raskas radonkaasu valuvat raskaampana montun pohjalle ja muodostavat hengenvaarallisen yhdistelmän. Kraatteria on vaikea ja mahdotontakin tuulettaa. Olen vaatinut tietoja, miten vaara poistetaan. Minkäänlaista vastausta en ole tähän päivään mennessä saanut.Tiedon välitys on ollut ala - arvoista Paikalliset sanomalehdet ovat olleet täynnä Kevitsan kaivoksen ihanuutta. Vastakkaisia mielipiteitä ei ole ehtojen käsittelyvaiheessa lehdissä sallittu. Virkamiehet ovat myös kantaneet tässäkin kortensa kekoon. Minulta keskeytettiin Kevitsan laajennuksen YVA- tilaisuudessa puheenvuoro. Olin tilaisuuden osallistujista ainoa jolla oli monipuolinen kokemus kaivoksista ja niiden kääntöpuolista. Tarkoittaako tämä sitä, että minulla ei ole lainmukaisia oikeuksia esittää asiallisia mielipiteitä ja kysymyksiä Kevitsan laajennuksesta? Hannele Pokka, teidän viranomaisilta saamat tiedot keskeytysasiasta eivät pidä paikkaansa. Tästä on osallistujien pirtillinen todistajia.Olen vaatinut keskeytyksen vuoksi ELY- keskukselle lähettämässä asiakirjassa uuden YVA- tilaisuuden järjestämistä, jossa varataan tarpeeksi aikaa lakiin kuuluvien asioiden esittämiseen. Virkamiehet eivät ole viitsineet ja välittäneet tähänkään vaatimukseen edes vastata. Olen ollut Rautaruukin yhteistyöryhmän mukana, kaivosmiesten edustajana, perustamassa keskisuuria Rautuvaaran ja Mustavaaran kaivoksia. Vaikka rauta- ja vanadiinikaivoksen ongelmat ovat pieniä, molemmissa otettiin tarkasti huomioon ympäristötekijät ja ihmiset. Nyt vaarallisten Kevitsan ja Talvivaaran kohdalla ehtojen valmistelijat ja päättäjät ovat eläneet kuin viimeistä päivää.Rovaniemellä 5.3.2012 Asko Koivuaho Tämä kirje liitetään kaiken kansan nähtäväksi sivuilleni www.ikikivet.com/kevitsa -ositteeseen Kansliapäällikkö Hannele Pokalle. Sivuilla on käynyt jo yli 10 000 katsojaa. 3.1.2012
Olette ehkä huomanneet, että Lapissa ja Kainuussa
asukkaat pelkäävät kaivoshankkeiden myrkyttävän heidän asumisseutunsa ja
terveytensä.
Kansan keskuudessa liikkuu pelon esille tuomia epäilyjä,
että kaivoshankkeille epäkelpoisten ehtojen periaatteet olisi sovittu kabineteissa jo
ennen ulkomaalaisten kaivosyhtiöiden rynnimistä Suomeen. Perusteena käsitykselle on,
että suunnitteluvaiheessa tehtyihin virheisiin ei ole aiheellisilla valituksilla saatu
pienintäkään muutosta.
Edellisen vuoksi myös epäillään, että arvojohtajana
Ympäristöministeriö on hyvä veli periaatteella hyväksynyt avolouhosmuodon
vaarallisiin malmeihin. Avolouhinnan hyväksymistä kaivosalaa tuntevat pitävät
suurimpana ja täydellisesti edesvastuuttomana ympäristövirheenä. Avolouhinnalla
sallitaan malmien raskasmetallien pölyjen nousevan louhintaräjäytyksissä vapaasti
korkealle, josta tuulet levittävät ne laajoille alueille alueille.
|